Poikien kerhot

Alakouluikäisten poikien kerhot pyörivät enimmäkseen liikunnan ja sählyn maailmassa. Useimmat ryhmistä on suunnattu erityisesti 1.3. ja 4.-6. luokkalaisille ja niitä vetää osaavat ja seurakunnan kouluttamat vapaaehtoiset kerhonohjaajat. Jokaiseen kerhoon sisältyy ohjelmansa lisäksi hartaus, jossa käsitellään Raamatun kertomuksia. Mukaan voi tulla milloin vain eikä se maksa mitään. Tule liikkumaan ja samalla tutustumaan uusiin ystäviin, Jumalaan ja Jeesukseen.

Kurikassa toimii useita sählykerhoja sekä poikien liikuntakerho. Jalasjärvellä varhaisnuorille on tarjolla viikonloppuleirejä. Jurvassa järjestetään tytöille ja pojille yhteisiä kerhoja. Seuraa tapahtumakalenteria.

Sammakot pelailee jalkapalloa, golfia ja tennistä.

Sählykerhot

Sählykerhoissa pelataan salibandya kerholaisista muodostettavissa joukkueissa. Kerhonohjaajat jakavat joukkueet ja ohjaavat peliä. Pelissä pidetään tauko, jonka aikana pidetään hartaus. Kerhoon tarvitset mukaan sisäpelikengät ja juomapullon. Halutessaan oman sählymailan voi ottaa mukaan. Srkn mailoja saa lainata kerhossa. Kerhot ovat maksuttomia.

 

Isä-Poikasähly

Isä-Poikasählyssä pelaavat nimensä mukaisesti isät ja pojat srk-keskuksen alakerrassa pe. Kerhoa ohjaa aikuinen kerhonohjaaja. Poika voi tulla kerhoon ilman isää, mutta isällä on oltava poika mukana. Kerhossa on hartaus. Kerhoon tarvitset mukaan sisäpelikengät ja juomapullon. Halutessaan oman sählymailan voi ottaa mukaan. Srkn mailoja saa lainata kerhossa. Kerho on maksuton. Kerho on suosittu, varaudu siihen että omaa pelivuoroa joutuu välillä hieman odottamaan. Tämä on loistava  harrastus isille ja pojille.

 

Toivola 56

Toivolan avoimet ovet 5.-6.lk. Tilaan saa tulla ja mennä omien menojen mukaan. Pientä välipalaa on tarjolla. (Voileipävärkit, mehut ja kaakaot, teet ja kahvit. Ei omia eväitä, paitsi allergiatapauksissa voi ottaa mukaan.) Toivolassa on päivän kisa ja hartaus ohjaajien toimesta. Halutessaan voi leipoa. Bingis, biljardi, pleikkari, lauta-ja korttipelit ovat vapaassa käytössä. Toivolassa voi myös tehdä läksyjä. Tervetuloa hengailemaan. Tilaa ohjaavat nuorisotyönohjaaja Malla eli Salla-Maarit Ylinen, sekä nuori. Toivola 56 on avoin tytöille ja pojille.

 

Leffaillat

Järjestetään toivolassa kerran kuussa, torstaisin. Ne ovat tarkoitettu 1.-6.lkn tytöille ja pojille. Tarjolla on srkn puolesta leffanaposteltavaa. Leffailloista vastaa Jenni Lyyski. Nuoret ohjaavat leffailtaa. Leffailtoja on seuraavasti. 26.10.2017, 23.11.2017, 14.12.2017.

 

Leffaillat Jurvan seurakuntatalossa

Nuorisotiloissa. Ma klo 16-18. Parittomilla viikoilla. 1.-6.lkn työtille ja pojille. Leffailloista vastaa Annaliisa Liinamaa.

Ota yhteyttä

Salla-Maarit (Malla) Ylinen
Nuorisotyönohjaaja
Kurikan alueseurakunta
Toivola, Kurikantie 15
61300 Kurikka