Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunnan päiväkerhossa tuetaan perheiden kristillistä kasvatusta ja lasten sosiaalisten taitojen kehitystä. Päiväkerhojen uusi toimintakausi alkaa elokuussa viikolla 33.
Ilmoittaudu syksyn päiväkerhoihin tästä »
Päiväkerho on pienten seurakuntalaisten oma paikka, jonne voi tulla leikkimään ja touhuamaan. Kerho on ilmainen ja se on tarkoitettu ensisijaisesti 4-5-vuotiaille. Myös 3-vuotiaille voi tiedustella kerhopaikkaa. Kerho kokoontuu kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Seurakunnan varhaiskasvatus perustuu kasteessa saatuun vanhempien, kummien ja seurakunnan yhteiseen tehtävään. Me seurakunnassa haluamme tukea kodin kristillistä kasvatusta. Hetki Raamatun kertomusten äärellä antaa mahdollisuuden hiljentymiseen ja hartauden kokemiseen. Yhdessä lasten kanssa keskustelemme Jumalasta Luojana ja rakastavana Taivaan Isänä sekä Jeesuksesta, lasten ystävänä ja Vapahtajana. Lapsen kehitystä ja kasvua toteutetaan kerhossa myös askartelun, musiikin, laulun ja liikunnan keinoin. Samalla opitaan toimimaan ryhmässä yhdessä toisten kanssa. Kerhon ohjelmaan kuuluu myös loru- ja satuhetkiä sekä vapaata ja ohjattua leikkiä.
Päiväkerhoa järjestetään Jalasjärven seurakuntatalon päiväkerhotilassa ja Koskuen seurakuntakodilla sekä Jurvan Pappilassa ja Kurikan seurakuntakeskuksen päiväkerhotiloissa.
Kerhopaikkaa voit hakea myös oman asuinalueesi ulkopuolelta. Ohjaajina toimivat seurakunnan lastenohjaajat.
Hakuaika syksyllä alkaviin päiväkerhoryhmiin on maaliskuussa, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella vielä kerhokauden aikana. Hakuaikana linkki ilmoittautumislomakkeelle löytyy alempaa sivulta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä