Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunta järjestää ympäri vuoden tapahtumia, joiden toteuttaminen olisi vaikeaa ilma vapaehtoisten apua ja työpanosta. Jos talkootyö on sinun juttusi, ota yhteyttä työalavastaaviin. He kertovat mielellään, miten voit auttaa.
Seurakuntien vapaaehtoistehtävistä löydät lisää tietoa alasivuilta.
Seurakunta järjestää vuoden aikana erilaisia myyntitapahtumia joiden tuotto käytettään lähetyksen hyväksi. Mukana voi olla mukana esimerkiksi markkinoilla, kesätorilla, syystorilla ja myyjäisissä.
Voit tulla mukaan esim. myyjäksi, leipojaksi, tavaroiden kantajaksi tai keittiöapulaiseksi. Halutessasi mukaan ole yhteydessä seurakunnan lähetyssihteereihin. Heiltä saat lisätietoa tapahtumista.
Seurakunnassa järjestää vuoden aikana maksullisia lounaita, joiden tuotto käytetään mm. diakonian ja lähetyksen hyväksi. Tällaisia lounaita ovat isänpäivälounas, yhteisvastuulounaat ja naisten lounas. Niihin tarvitaan paljon vapaaehtoisia auttamaan. Lounailla voit olla mukana esim. leipomassa, perunoita kuorimassa, pöytiä kantamassa, arpoja myymässä ja kahvia keittämässä. Lisätietoja lounaista saat työalojen vastaavilta.
Jalasjärvellä jokaviikkoinen soppapäivä toteutetaan vapaaehtoisten avustuksella. Keittiöllä palveluvuorossa on aina myös kaksi vapaaehtoista. Seurakunnan emäntä ohjeistaa tehtäviin, joista jokainen selviytyy. Tule rohkeasti mukaan, uusia vapaaehtoisia kaivataan aina. Ota yhteyttä Jalasjärven diakoniatyöntekijöihin.
Voit ehdottaa myös täysin uutta vapaaehtoistoimintaa, ota rohkeasti yhteyttä ja kerro ideasi!
Yhteyttä voit ottaa palautelomakkeella, tai suoraan työntekijöihin.
Hengellinen elämämme on vilkasta. Jumalanpalveluksia järjestetään joka sunnuntai ja juhlapyhinä. Seurakuntalaiset ovat tervetulleita toteuttamaan ja ideoimaan sunnuntain ja pyhäpäivien jumalanpalveluksia. Tehtäviin voivat kuulua esimerkiksi Raamatun tekstien lukemista, kolehtien kantamista, esirukoilua sekä ehtoollisen jakamista. Papit opastavat ja perehdyttävät eri tehtäviin henkilökohtaisesti.
Jos haluat osallistua yhteisen juhlan tekemiseen, ota yhteyttä pappeihin.
Seurakunnassa on tarvetta ja käyttöä monenlaisille osaajille ja auttaville käsille.
Esimerkiksi jumalanpalvelusten toteuttamiseen tarvitaan apua tekniseen puoleen toteuttamaan striimejä, äänentoiston parissa työskenteleviä osaajia, sekä viestinnästä, valokuvauksesta ja videoiden teosta kiinnostuneet ovat myös tervetulleita auttamaan seurakunnan toiminnassa.
Vapaaehtoistoiminnalla ei ole ikärajaa, kaikki ovat tervetulleita! Jos kiinnostuksesi ja osaamisesi on enemmän yllä mainituissa asioissa, osaamistasi tarvitaan yhtä lailla. Seurakunnan työntekijät ja muut vapaaehtoiset tarjoavat opastusta, tukea ja perehdytystä myös näiden osa-alueiden tehtäviin. Ota yhteyttä työalavastaaviin.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä