Virsiryhmä

Tällä hetkellä olemme noin 35 laulajan ryhmä, jonka koko vaihtelee. Yleensä valtaosa on paikalla joka kerta, mutta poissaolotkin sallitaan. Jotkut eivät kerta kaikkiaan malta olla pois. Mukaan virsiryhmään voi tulla milloin vain, eikä mitään osallistumismaksua ole.

Tunnin mittaisen kokoontumisen sisältö ovat virret, joista vetäjä kanttori Miia Latva-Nikkola kertoilee muutamia taustatietoja. Laulaminen on pääasia. Sävelkorkeudet ovat kaikille sopivia, ei liian korkeita. Virsien lisäksi lauletaan jonkun verran muita hengellisiä lauluja. Mukaan tuleminen ei edellytä, että täytyy olla uskovainen.

Virsiryhmä on laulanut jumalanpalveluksissa ja erilaisissa tilaisuuksissa Kurikassa ja Jurvassa, käynyt laulutervehdyksillä hoitokodeissa, nauttinut simat vappuna, joulutortut joulun tienoolla ja lähtenyt kevään päättäjäisiin luonnon helmaan.

Kokoonnumme laulamaan torstaisin klo 13–14 Kurikan seurakuntakeskukseen.

Kanttori
Kurikan alueseurakunta
Virastotalo, Kurikantie 21
61300 Kurikka