50-vuotta sitten ripille päässeiden kokoontuminen

Vietetään aikaa yhdessä ja muisteloidaan rippikouluaikoja.


Perinteisesti kokoontuminen on järjestetty ripille päässeiden keskuudessa omatoimisesti.

Seurakunta ei siis järjestä kokoontumista. Ripille päässeiden tulee olla itse yhteydessä oman alueen seurakuntatoimistoon kokoontumisen järjestämisestä.

Mikäli tilaisuus järjestetään, niin seurakunta tarjoaa kirkon, juhlatilan seurakunnan omissa tiloisssa sekä kakkukahvit ilmaiseksi kokoontumiselle. Jos tilaisuuteen halutaan isompi ruokailu, se tulee hoitaa omin kustannuksin ja sopia seurakunnan keittiöpalveluiden kanssa.

Päivän kulku

  • Kokoontuminen on perinteisesti aloitettu jumalanpalveluksella, jonka jälkeen juhlaväki on siirtynyt juhlatilaan.
  • Tilaisuuteen on mahdollista kutsua mukaan myös pappi ja kanttori.
  • Ohjelmasta ovat vastanneet ripille päässeet itse, mutta kanttorin kanssa on sovittu musiikillisesta osuudesta.
  • Yhteisvalokuva on mahdollista järjestää kirkon portailla heti messun jälkeen, mutta se sovitaan ja maksetaan omin kustannuksin.

Mikäli olet kiinnostunut järjestämään kokoontumisen, ota huomioon nämä asiat:

1. Tiedustele rohkeasti alueesi seurakuntatoimistosta, onko vapaaehtoinen ilmoittautunut.

  • Jos ilmoittautunutta vapaaehtoista ei ole, voit alkaa itse järjestäjäksi tai etsiä mahdollisen järjestäjän ripille päässeiden joukosta.
  • HUOM. Mikäli vapaaehtoista yhteyshenkilöä tai järjestäjiä ei löydy, tilaisuutta ei järjestetä.

2. Yhteyshenkilön löydyttyä ilmoitetaan seurakuntatoimistoon:

  • Kokoontumisen päivämäärä
  • Ilmoittautumisaika
  • Yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköposti (jotta muut ripille päässeet voivat ilmoittautua tälle henkilölle).

3. Jos tilaisuuteen ilmoittautuja on epävarma rippivuodestaan, sitä voi tiedustella suoraan seurakuntatoimistosta.

4. Ilmoittaminen seurakunnalle

  • Ilmoittautuneiden määrä, ruoka-allergiat ja muut huomioon otettavat asiat sekä tilavaraukset tulee olla tiedossa HUOM. vähintään kolme viikkoa ennen tilaisuutta, koska tilat ja työntekijät on varattava hyvissä ajoin.

Tilaisuuden mainostus

Kokoontumisesta ja ilmoittautumisesta tulee ilmoitus kirkollisiin ilmoituksiin sekä seurakunnan nettisivuille. Seurakunta hoitaa nämä. Jos tapahtumasta halutaan mainostaa erillisellä ilmoituksella, tulee se tehdä omin kustannuksin.